Jäsenhuone|TyöhuoneEdustusjoukkue

Alue-estekilpailut Keravalla 18.5.2013

27.5.2013

Sara Hakala ja Teuvo (Kuva: Anna Svensk)
Sara Mertaniemi ja Aramis IV (Kuva: Anna Svensk)

Keravan Ratsastuskeskuksella kävi jälleen hulina lauantaina 18.5. kun ratsukot ottivat toisistaan mittaa aluetason esteratsastuskilpailuissa. Päivän aikana hypättiin estekorkeuksilla 80 – 120 cm ja startteja nähtiin yhteensä 217 kappaletta. Keravan Ratsastusseuran järjestämien kilpailuiden ratamestarina toimi Simo Leppänen.

Kilpailuiden pääluokan, 120 cm, voittoon ratsasti Keravalainen Sara Hakala hevosellaan Prime Mikael, tutummin Teuvo.

-Olen todella iloinen, nämä oli Teuvon ensimmäiset kilpailut sitten vuoden 2011. Hevonen eteni reippaasti ja suorituksemme oli sujuva. Rata oli mielestäni tekninen, mutta ei liian vaikea, Hakala kertoo.
Teuvolla on aiemmin kilpailtu kenttäratsastuksessa, mutta tällä kaudella Hakala kilpailee sillä pelkästään esteillä.
-Tavoitteenamme on päästä hyppäämään ainakin 130 cm luokkia, katsotaan mihin rahkeemme riittävät, Hakala tuumaa.
KERRA:laiset napsivat sijoituksia myös muista luokista. 110 cm luokassa kolmanneksi sijoittui Terhi Sjögren-Sorsa tammallaan Chere Du Lys. Haastavalla radalla virhepisteittä ratsasti ainoastaan viisi ratsukkoa.
80 cm luokan voittoon kiidätti 13-vuotias Sara Mertaniemi ponillaan Aramis IV. Poni on ollut Mertaniemellä vasta pari kuukautta, mutta menestystä on jo ehtinyt tulla useista kilpailusta ja nuoren ratsastajan suunnitelmat kisakaudelle on selvät.
-Tavoitteena on pitää jalat maassa ja edetä maltilla. Kevään ja kesän kisaamme alueluokissa 80 ja 90 cm, tavoitteena saada paljon hyviä suorituksia ja puhtaita ratoja, Mertaniemi kertoo.
Keravan kilpailuissa koettiin myös dramaattisia hetkiä kun lastaustilanteessa eräs hevonen riuhtaisi itsensä omistajaltaan irti ja poistui ominpäin kilpailualueelta. Tilanne päättyi kuitenkin onnellisesti ja hevonen omistajineen selvisivät tilanteesta pelkällä säikähdyksellä.
KERRA järjestää kesällä 2013 kahdet kansainväliset kilpailut kenttäratsastuksessa: 15.-16.6. ja 10.-11.8.